Ettei polku ruohottuisi - Marja Hyvärinen

FinnEpos

OVH 11,10 €
Sidosasu nid. 96 s.
Kustantaja  FinnEpos v. 1997
Runoja, ajatelmia ja katkelmia maaseudun sitkeistä ihmisistä, jotka vielä jaksavat välittää luonnosta, sen eläimistä ja kasveista, perheen jäsenistä ja kyläyhteisön asukkaista. Lämmin runoteos, hyvä lahjakirja.

Lapsena olivat jalat kepeät, polut pehmeitä ja juoksemista riitti. Nyt ovat jalat raskaat, tiet kovia ja kävelemistä riittää

Pohjolan luonto opettaa vuodenajoillaan elämisen tahdin. Ne kertovat myös jaksamisen rajat.

Mikä selkiintymisen aika tämä keski-ikä on, kun kysymykset vain kasvavat. * * * * * * * * * * * * * * Sinä päivänä oli pojoputa, kertoi Rissasen Ottu. Ohria ajettiin seipäiltä riihen lipan alle. Isäsi juoksi alakaivolta punkka ja vesisanko kädessä, hohkasi pellon puoleiselta nurkalta, että ”Ihten kokone tyttö tulj – tulukee kahville.” Siitä on nyt viisikymmentä vuotta. Mistä sen tietää? Liikoja kiloja, suonia ristiin, ryppyjä rastiin, kävelyvauhti ja innostusten päätyminen aspiriiniin. Kangaspuut makaavat aitassa ja parsimattomia on vasussa enemmän kuin parsittuja. Kymmenvuotias sanoo: ”Ei tuo ikä haittaa, pääsethän vielä puuhun ja heinäkuorman päälle ja lakritsiakin syöt.”

Maalaisnainen on kuin kataja, joka paikoilleen juurtuneena kestää helteet, myrskyt ja pakkaset. Ei vaadi kasvualustaltaan muuta kuin elämisen mahdollisuuden, mutta pystyy silti kasvamaan ylöskinpäin. * * * * * * * * * * * * * * Pyhänä kierreltiin kalliot ja männikön polut, Kuunneltiin puron pulinaa ja pälvipuolukassa häirittiin kuovien kokousta. Sillä retkellä havahduin keskelle kevättä. Sitähän tämä kaikki on, kiire ja uuden tuleminen. On herätty unesta törmäilevään vihreyttä kohti, on edessä uusio kasvamisen ihme, on tulossa aika joka ehtymättä elämälle maistuu.

Takaisin Runoja sivulle