Neljä muotokuvaa - Annikki Bärman


FinnEpos

Neljä muotokuvaa
Annikki Bärman
ISBN 952-9523-30-0

OVH 24,70 €
Sidosasu sid. 313 s.
Kustantaja FinnEpos v. 1994
Taidemaalari syventyy maalaamaan vanhan naisen muotokuvaa ja kertoo samalla tämän elämäntarinaa. Köyhä tyttö istuu vanhan, iloisen Viipurin puiston penkillä ja joutuu kestämään kaikenlaista, kun "on nuor, viaton eikä iha viisaskaa..."Ja siitä, läpi elämän, kulkee kiehtova tarina, jossa on kaikkea: iloa, surua ja rakkautta.

Kirjailijan esittely


Maalausta harrastava nainen miehineen on ottanut luokseen asumaan vanhan sukulaisnaisen, Ennin. Tämän muistamattomuus, diivailu ja "näytökset" pankeissa ja kaupoissa ärsyttävät mutta toisaalta herättävät kiinnostusta ja saavat kertojan yrittämään vanhan naisen muotokuvan maalaamista. Samalla maalari käy läpi omaa elämäänsä, touhuamistaan ja surujaan sekä uskoaan ja epäilyjään.

Enni, Imatralaisen majatalon aputyttö, rakastuu hienosti käyttäytyvään "liikemieheen", jonka lasta toinen aputyttö Helvi odottaa. Tietämättä Helvin kohtalosta alaikäinen Enni lähtee miehen mukaan mutta mies kuolee ja Enni lähtee Viipuriin. Enni tarjoilee ravintolassa, rakastaa hienoja vaatteita, on nuori ja kaunis, hänestä kirjoitetaan runoja ja hänelle lauletaan serenadeja, ja Viipuri juoruaa - varsinkin kun onneton runoilija hirttäytyy hänen ikkunansa alla. Enni saa parempia työpaikkoja, oppii ruotsia, saa ihailijoita, mutta illalla yksin sängyssä kuuntelee mielessään mammansa laulua kotimökin hämärässä.

Ihailijoita ja suhteita on. Sota ajaa pois Viipurista, ja junassa matkalla Helsinkiin Enni tapaa miehen ja on pian naimisissa, mutta avioliitto jää lyhyeksi. Ja sitten kaksikymmentäviisi vuotta reskontranhoitajana Helsingissä, ja "liivit ja meikki, hoidettu ja huoliteltu ulkoasu ovat panssarisi ulkomaailmaa vastaan. Kukaan ei saa kurkistaa sisimpääsi."

Ja taiteilija toteaa muotokuvien olevan valmiita - ne eivät ole muotokuvia, vaan maisemia, joissa on elämän riemua ja tuskaa, värien loistoa ja kuoleman arvoituksellisuutta.

Tekstinäyte:

…Eikä Ennin muotokuva ole kunnolla edes alulla. Miten voin maalata melkein kokonaisen vuosisadan yksiin ainokaisiin kasvoihin? Haluaisin tunkeutua noitten aikanaan kauniitten kasvonpiirteitten taa ja ymmärtää, mitkä muutokset ovat muokanneet noita kasvoja niin, että maalauksestani paljastuisi katsojalle kokonainen ihmiskohtalo. Minua kiinnostaa ihmisen loputon vaellus täällä maan päällä. Ennin kasvoja hahmotellessani olen näkevinäni niitten takaa monet aikaisemmat kasvot. Joku valas tai saukko sukeltaa veteen, tulee pinnalle ilmaa haukkaamaan, vilahtaa näkyviin vain hetkeksi ja katoaa sukelluksiin taas. Näen Ennin kasvot vain lyhyen hetken. Samoin omani. Me viivymme täällä niin lyhyen ajan etten ehdi maalata kenestäkään pysyväistä ja kestävää muotokuvaa. Kaikki ovat vain vilahduksia. Veden pinnalla välkähtää. Se on illuusio. Elämä jatkuu vahvana pinnan alla, mutta sinä lyhyenä hetkenä kun pitää haukata ilmaa, on kerättävä varastoon paljon energiaa, paljon voimaa. Jotta jaksaisi kestää seuraavan elämän koettelemukset.

(s. 239-240)

.."Idan salonki on mennyttä", kapteeni suhahti korvaan. "Ainakin kohta tulee olemaan. Rouva on pahasti sairas eikä jaksa enää kauan. Ja muitakin syitä on."

Mistä kapteeni kaiken tiesi? Välitti Ennistäkin vaikkei näiden välillä tuntunut olevan mitään. Työnsi rahaa taskut täyteen. Vai oliko hänellä - köyhällä vaivaisella työttömällä maankiertäjällä - ollut pelissä tosiaan niin uskomaton onni myötä? Piti nipistellä vähän väliä käsivarresta ja koetella lompakkoa.

Totta oli kaikki. Hänellä oli oikein oma hytti laivassa. Moisesta hän ei olisi osannut uneksiakaan vielä joku aika sitten. Hän nukahti siistiin vuoteeseensa ja heräsi vasta aamunkoitossa laivan töräyksiin. Hän ehti kannelle näkemään vielä vilauksen Viipurista. Nouseva aamu oli sytyttänyt taivaankannen kullanpunertavaan loistoon. Viipurin savujen sini värjäytyi reunoilta oranssinvärisiksi patsaiksi. Ne kiemurtelivat hitaasti kohti vaalenevaa taivasta. Uusi työpäivä on alkamassa. Ennikin heräisi, pukeutuisi koreisiin vaatteisiinsa ja lähtisi somana työhön. Miksikähän Enni ei ollut aviossa? Olisi luullut kosijoita löytyvän. Siskolikka alkoi olla jo vanhapiika. Yksinäinen vaeltaja hän oli itsekin, kohta ikäloppu kurttuposki vanhapoika. Jollei sitten nyt, kun rahaa oli- . kauniit, nuoret tytönkasvot vilahtivat mielessä. Kapteenilla oli rikas akka. Ruma oli kuulemma mutta kun rahaa oli, niin kaikkea sai. Komean miehenkin.

Olisikohan Enni joskus ajatellut kapteenia? Jotenkin oli silmä joskus hiukan välähtänyt. "Hyvät hylkii, huonot pyrkii", oli Enni kerran tiuskahtanut hänelle kun hän oli udellut sulhoista.

Takaisin etusivulle     Takaisin Romaanit sivulle