Runomuotoinen myyttinen kertomus naisen kivuliaasta kasvusta omaksi vahvaksi itsekseen. Tuija Kuha on 38-vuotias espoolainen, kielistä kiinnostunut filosofian maisteri ja neljän lapsen kotiäiti. Sielunmyötäinen nahka on hänen esikoiskokoelmansa.
Pohjoisten merten rannoilla kerrotaan tarinaa hyljenaisesta.
Yksinäinen mies näkee yöllä meren luodolla kauniita naisia, jotka
ovat heittäneet yltään hylkeennahan ja tanssivat alasti kuutamossa.
Lumoutuneena mies varastaa yhden kalliolla lojuvista nahoista.
Aikansa ihmisinä ilakoituaan naiset sujahtavat hylkeennahkoihinsa
ja sukeltavat mereen, paitsi yksi. Hän ei löydä omaansa eikä voi
seurata muita aaltoihin. Mies lähestyy ja pyytää naista vaimokseen.
Seitsemän vuoden kuluttua nainen saisi nahkansa takaisin ja voisi
halutessaan palata mereen. Nainen myöntyy. He perustavat perheen,
elävät ihmisten elämää iloineen ja suruineen.
Mutta vuosien kuluessa hyljenainen alkaa voida yhä huonommin.
Hän laihtuu ja kalpenee, hiukset ohenevat, iho halkeilee, askel horjuu,
näkö samenee.
Seitsemän vuoden kuluttua nainen vaatii nahkaansa
takaisin, mutta mies ei suostu, pelkää menettävänsä naisen. Heidän
lapsensa kuitenkin löytää kätketyn nahan ja tuo sen äidilleen, joka
takaisin mereen päästyään tervehtyy entiselleen.
Kukapa ei olisi joskus menettänyt nahkaansa, joutunut kuin itsensä
ulkopuolelle, elämään toisten ehdoilla, toisten silmin itseään katsellen
ja vaatimuksia asettaen. Pyrkinyt tekemään sen, mitä häneltä
odotetaan eikä mitä itse syvimmiltään haluaisi. Nahan anastajia on
liikkeellä aina, sisäisiä ja ulkoisia. Mutta väärissä nahoissa kuivalla
maalla on mahdollista elää vain aikansa, ei loputtomiin, ei ilman
sukelluksia syviin vesiin.
Tämä on kertomus eräästä menetetystä nahasta ja sen takaisin
hankkimisesta, joka ei käy kivutta.
Tuija Kuha
Takaisin Runoja sivulle
