SYKSYNI SATOA
Eloisa elokuu.
Maa sekä puu
hedelmää kantaen uusiutuu.
Jään yhä uudelleen
lahjoista maan
syksyni satoa odottamaan.
Kestää se pakkasen.
Minulle sen
pihlaja ojentaa punastuen.
* * * * * * * * * * * * * *
NYT TIIJEN
Äidilleni
Mie luulin,
jot lapsuuvvein evväät on syöty.
On popsittu poskee
ko murkinamurut,
ja lopust ei ikkää
uo vähhääkää hyötyy –
ne olliit ja männiit
ko suutarin surut.
Mie luulin jot –
suotta vua luulinki sallaa.
Sen kannikan piät
nuolen vielki vuo voita
ja vielki vua mielessäin
maiskuttaa koitan
niin makuista juustoo
ja kannikkapallaa.
Nyt tiijen,
sen kannikan panit ko pöytää,
niin ommaatki särpimeis
annoit miul suuhun.
Mist ossaisin siul
nyt niin makuista löytää,
sen tekisin
vaik pittäis kampia kuuhun.
En mistää.
Tiän ymmärsin kymmenen kertaa.
Pois paitainki annan
ko jovvutaa jammaa.
Ei mikkää täs muailmas
vettää voi vertaa
sil,
jot mein kakarat
meilt
oppii sammaa.
* * * * * * * * * * * * * *
VAPAUDESTA
Matkaa elämän lännestä itään
vasta kypsynyt mieli käy taiten.
Olla vapaa ei merkitse mitään –
tulla vapaaksi sisältää kaiken.
Takaisin Runoja sivulle
