"Ensimmäisen oman
kirjani nimi on Metsän Poika. Olisin halunnut että siinä olisi
ollut vielä jatko että - Tahdon olla, mutta lieneekö nimi ollut
kustantajan mielestä liian pitkä tai joku muu syy. Kustantaja oli
Marktar Oy Raumalta".
Kirja tuli ulos vuonna 2002.
Sen ISBN on 952-5370-08-9
Kirja
loppuunmyyty
Vuodesta 1964 saakka olen asunut
Lohjalla ja vuoden 2003 tammikuun lopulla lopetin rakennusalan
korjausyrityksen jota olin pyörittänyt vuodesta 1998 saakka. Pääosan
työurastani olen tehnyt rakennusalalla, mutta työuraani sisältyy
useita muidenkin alojen lyhyitä työsuhteita. Rakennushallituksen
leivissä olin 17 vuotta ja valtion työt käsittivät rakennusten
kunnostusta ensin kymmenen vuotta Otaniemessä ja sitten läntisellä
Uudellamaalla Kirkkonummelta Hankoon ja Sammatista Karkkilaan ja
Hyvinkäälle. Myös näiden paikkakuntien poliisiputkat tulivat tutuiksi.
Politiikkojen ajettua Rakennushallituksen alas jatkuivat hommat
Engelillä noin puolitoista vuotta, jonka jälkeen sahailin viisi
kuukautta kertopuuta Finnforestilla jossa erikoisin työ oli
lentokoneen siipikaarien sahaus Englantiin Cambridgen yliopistolle
tuulitunnelikokeisiin. Tämän jälkeen olin Ilmailumuseon laajennuksella
Vantaalla ym. pikkuhommissa kunnes perustin oman yrityksen.
Aika kuluu nykyään paljolti mökillä.
Karjalohjalla olevan vanhan mummonmökin remontti, kalastus, luonnon
tarkkailu ja lapsenlasten kanssa onkiminen antavat nykyisin elämälle
sisältöä. Keväällä 2009 tulee yhteistä avioliittotaivalta vaimon
kanssa 40 vuotta täyteen. Liitosta yksi poika jolla 14 v. tyttö ja 10
v. poika.
Metsästys on jäänyt vähemmälle ja
nykyisin metsästän paljolti kynällä ja riistaa seuraan enenevässä
määrin pyssyn sijasta katseella. Olin aiemmin Lohjan Ampujien jäsen,
mutta kun seuralta meni rata nykyisen katsastuskonttorin vuoksi jäi
jäsenyyskin. Joskus 1986-7 perustetussa ampumaseurassa Big Bore
Clubissa olen jäsen numero 7 ja parisen vuotta sitten perustetussa Lohjan
Asehistoriallisessa seurassa olen yksi perustajajäsenistä. Urheilu-ura
huipentui Suomen edustajana kuusiin metallisiluettiammunnan
EM-kilpailuihin joista muistona neljä mitalia.
Takaisin
etusivulle
Takaisin
Harrastukset sivulle